Kirja: Marko Hautalan Kuokkamummo

"Kukaan ei puhu. Ikinä."

Marko Hautalan Kuokkamummo

MARKO HAUTALA: KUOKKAMUMMO

Ostin kyseisen kirjan vähän mainoksen uhrina jo joulukuussa. Kevään aikana sain luettua hävettävän vähän kirjoja entiseen tahtiin verrattuna. Niin, ja tänä kesänä tahti on ollut vieläkin surkeampi. Kesän lukemattomuus selittyy oikeastaan samalla kuin keväänkin: kun aloitan illalla sängyssä lukemaan, olen jo ihan liian väsynyt. Niinpä kirjat etenevät liian hitaasti pitääkseen minut mukanaan. Nyt kesälomalla olen aloittanut parikin kirjaa, mutta ne eivät ole saaneet minua oikein pauloihinsa. Niinpä astelin omaan "kirjastooni" ja koppasin sieltä Kuokkamummon. En edes ollut muistanut, että minulla on se hyllyssäni.

Oli ihanaa, kun tällä kertaa kirja koukutti kunnolla. Jo muutamat ensimmäiset sivut olivat sellaisia, että kirjaa ei vaan voinut laskea pois. Perinteinen "jos minä vielä yhden sivun luen" oli läsnä koko ajan.

Kirjan nimi on aika raflaava. Jo heti alussa lukija pääsee perille siitä, mitä nimellä tarkoitetaan. Tai niin lukija ainakin luulee. Nuorille kerrotaan pommisuojassa tarinaa Kuokkamummosta, joka tappaa lapsia. Lukija ei oikein tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Onko kaikki urbaanilegendaa vai ei? Kuokkamummo tuntuu kuitenkin koskettavan kaikkia kirjan henkilöitä. Ne, jotka eivät ole mummon kanssa tekemisissä olleet, tietävät ja vaikenevat. Henkilöihin lukija pääsee hyvin käsiksi, vaikka kirjassa kuljetaankin eri aikatasoissa. Mielenkiintoista on, että Kuokkamummo ei näyttäydy vain yhden aikajakson ohimenevänä ilmiönä vaan ravisuttaa eri muodoissaan useaakin sukupolvea.

Henkilögalleria ja miljöö ovat hyvin tavallisia. Siksipä kirjan kauhuelementit ovatkin osuvia. Ne tuntuvat tosilta, kun henkilöt ja miljöökin vaikuttavat tosilta. Lukija pääsee Kuokkamummoon käsiksi nykynuorten, mutta myös paikkakuntaan aikaisemmin sidoksissa olleiden henkilöiden kautta. Jokainen henkilöistä on mielenkiintoinen ja heillä on myös kytköksiä toisiinsa.

Kuokkamummo ei ole helposta kielestään huolimatta erityisen helppo teos. Vaikka Kuokkamummo vaikuttaakin takakannessa mummolta, joka on vain sekaisin päästään, kirjan mummo on jotain muuta. Kuokkamummo on symboli, joka avautuu varmaan vähän eri tavalla eri lukijoille. Jokainen lukija näin ollen tulkitsee lopunkin omista lähtökohdistaan. Joka tapauksessa lopussa kirjailija onnistuu herättelemään lukijan pois luomastaan kauhumaailmasta. Ehkäpä kirja on lopulta muistutus siitä, että pelolle ei saa antaa liikaa valtaa tai se vie lopullisesti mukanaan. Kirja on sekoitus totta ja tarua - ja kaikkea sitä, mitä emme edes pysty luokittelemaan.

Itselleni kotimainen kauhu on kyllä melko tuntematon genre. Kirja sai kuitenkin kiinnostukseni heräämään. Aivan varmasti tartun vielä muihinkin Hautalan teoksiin.